Tyhjennä kalenteristasi 23.5.2015, sillä meillä on silloin parempaa ohjelmaa!

Kevätjuhlat
On se aika keväästä, kun kokoonnumme yhteen viettämään aikaa rennoissa merkeissä. Eli TFC:n kevätjuhlat ovat viikon kuluttua lauantaina. Ilmoittautumiset onnistuvat sähköpostilla tai salin seinällä olevaan listaan. Ole ystävällinen ja ilmoittaudu, jotta tiedämme varata oikean määrän tarjoiluja!

Ohjelmassa on yhdessäoloa, pelailua ja puuhastelua ulkona noin klo 15 – 19. Ilta jatkuu TFC:n salilla grillaillen ja tsillaillen noin puolille öin. Älä ole huolissasi, vaikka et koko päiväksi mukaan ehtisikään, meille kelpaa myös pätkäosallistujat. Illan jossain vaiheessa grillimestari huolehtii meidän ravinnonsaannista.

Päivällä varusteiksi riittävät rennot ulkovarusteet, ja illaksi kukin voi pukeutua haluamallaan tavalla.

Ilmoittaudu mukaan tästä tai laita nimesi salilla olevaan listaan. Toki voit myös kertoa paikalle tulostasi Facebookissa ja siellä toisessa sosiaalisessa mediassa eli G+:ssa.

Kahvakuulaperuskurssi
TFC:llä on samana päivänä kahvakuulan peruskurssi klo 11 – 14. Kurssilla opetetaan kahvakuulaharjoittelun perusliikkeet: heilautus, rinnalleveto, vauhtipunnerrus ja työntö.

Kurssi on mitä mainioin tapa aloittaa kesälle uusi harrastus, sillä meillä on kesällä kalenterissa kahdesti viikossa ohjattua kahvakuulaa. Toki myös vanhat harrastajat ovat tervetulleita kertaamaan tekniikoita kurssille. Kesällä treenaamme kuulien kanssa myös ulkona salin lähellä puistossa ja urheilukentällä, joten jatkossa muistetaan ottaa ulkokengät mukaan treeneihin.

Kurssin hinta 20 €. Voit myös tulla kurssille meidän kymppikortillamme: tällöin merkkaamme kaksi käyntiä kortista ja loput kahdeksan jäävät sinulle jatkoharjoitteluun. (Kymppikortti maksaa 50 €.)

Mainosta kurssia tuttavillesi, ystävillesi ja perheenjäsenillesi. Jaa vaikka tämä päivitys Facebookissa.

Tervetuloa mukaan!

P.S. Kesän treenit alkavat 1.6.2015. Tsekkaa aikataulut osoitteesta tfc.fi